Asiakaskokemuksia

Asiakaskokemuksia

Olen käynyt Movetissa jo varmaan kahdeksatta vuotta. Ystävät yllyttivät aikoinaan liittymään salille. Siinä sitten aikani jumppailtuani heräsi oikein kunnon treenausinto. Säännöllinen treenaaminen on auttanut jaksamaan fyysisessä hoitotyössä. Noin nelisen vuotta sitten tein isomman elämäntapamuutoksen ja sen myötä terveys on parantunut huomattavasti. Kiloja karisi useita kymmeniä ja voima sekä kestävyys kasvoi. Apuna treeneissä on ollut asiantunteva personaltrainer ja tarkkaan laaditut ohjelmat. Parasta Movetissa on rento ilmapiiri ja hyvät laitteet. Siellä viihtyy useita kertoja viikossa.

Janina, 41

Liityin Movet Kuntokeskuksen jäseneksi koronakeväänä 2021. Asun kuntokeskuksen lähellä ja olin usein kävellyt Movetin ohi ja pohtinut, sopisiko paikka minulle ja pystyisikö sitoutumaan säännölliseen kuntosaliharjoitteluun. Minulla oli hiukan aikaisempaa kokemusta saliharjoittelusta, ja olin todennut, että periaatteessa se sopii minulle. Salien kanssa oli kuitenkin ollut epäonnea; yksi meni konkurssiin ja toisessa oli liian levoton ilmapiiri.

Tiesin kävelyn ja pyöräilyn lisäksi tarvitsevani monipuolisempaa liikuntaa, sillä lisääntyvät selkä- ja jalkakivut osoittivat, että tavallinen arkiliikunta ei enää riittänyt. En lähtökohtaisesti ole liikunnallinen ihminen, eikä liikunta varsinaisesti tuota mielihyvää. Koulun liikuntatunneilla tunsin usein riittämättömyyttä ja joskus jopa ahdistusta. Nyt velvollisuudentunto sekä huoli oman liikuntakyvyn säilymisestä kuitenkin ajoivat salille.

Hankin vuosikortin ja melko pian päädyn hankkimaan myös PT-ohjausta. Sain ohjaajakseni Minnan, mikä osoittautui varsinaiseksi onnenpotkuksi. Tiesin nopeasti, että hänen ohjauksellaan sekä minua varten suunnitellulla omatreenillä saisin ainakin jonkin verran lisää liikkuvuutta, tasapainoa ja voimaa. Osasin ennakoida, että omalla kohdallani kehitys ei tapahtuisi kovin nopeasti mutta onneksi jaksoin olla kärsivällinen.

Noin vuoden kuluttua säännöllisen harjoittelun aloittamisesta olivat pahimmat selkä- ja jalkakivut kadonneet. Olimme PT-ohjauksissa löytäneet heikot kohtani ja rakenteelliset ongelmani, joita sitten korjattiin esim. tukilihaksia vahvistavilla treeneillä. Myös tasapainoni oli selvästi kehittynyt. Itselleni on koko ajan ollut tärkeää myös kuntosalin mukava, rauhallinen ja salliva ilmapiiri. Salille on helppo tulla myös silloin kun väsyttää eikä liikunta oikein maistuisi. Erityisen kivaa on, että kävijät monet luontevasti tervehtivät vaikka eivät tunne toisiaan tai ole muuten tekemisissä…

Nyt on kulunut kohta neljä vuotta siitä kun liityin Movetin jäseneksi. Kuntosali on pysyvä osa elämääni. Jatkan PT-ohjauksessa, koska itselleni se on paras keino varmistaa, että pystyn pitämään saavuttamani tason ja ehkä vielä kehittymään lisääkin. Haaveena on, että joskus elämässä onnistun vetämään leukoja … ainakin yhden kerran.

Merja

Viimeisimmät uutiset

 

Palveluaikamme 9.8. asti!

Palveluaikamme 9.8. asti!

Vastaantto ja ovet auki ma ja to klo 16.00 – 19.00. Muina aikoina ajanvarauksella. Avainkortilla palvelut käytetävissä joka päivä klo 5.00 – 24.00 välilllä.

lue lisää

Lataa passi ja kokeile ilmaiseksi!

Ota yhteyttä!

 

Aukioloajat & info

Vastaanotto avoinna:
Ma–to klo: 16 - 19
Muina aikoina erikseen sovitusti
Vastaanotto puh. 044 237 5246

Avainkortilla treenaat joka päivä 05:00 -24:00

Myynnin puh. 044 237 5776

info@movetclub.fi

Satakunnantie 105
20320 Turku

Movet Kuntokeskus - Laadukas ja monipuolinen kuntosali Turussa!

Kokeile ilmaiseksi!